Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. huhtikuuta 2012

LaatuVerkko vuonna 2012


Ensimmäinen LaatuVerkko -versio otettiin käyttöön 2001 eli 11. käyttövuosi on polkaistu käyntiin tänä vuonna. Vuosien aikana järjestelmää on uudistettu kokonaisvaltaisesti pariinkin otteeseen, viimeisin täysuudistus tehtiin keväällä 2010. LaatuVerkon uudistaminen jatkuu edelleen ja viimeisin versiopäivitys tehtiin viime syksynä kaikkien LaatuVerkko-käyttäjien hyväksi.

Uudistukset kohdistuivat muun muassa käyttöohjeen online-versioon  Confluence -alustalla, käyttäjiä auttavien ohjetekstien lisäämiseen sovelluksen eri toimintoihin sekä yritysten Facebook-sivuille tehtävään kyselysovelluslaajennokseen. Tällä sovelluksella on mahdollista kerätä palautetta Facebookissa suoraan LaatuVerkkoon ja tehdä esimerkiksi erilaisia ideakampanjoita tai kilpailuja asiakkaiden keskuudessa.

Kevään 2012 aikana on tulossa käyttöön uusia toimintoja versiopäivityksen mukana käyttöön. Painotus on nyt entistä enemmän palautteista saatujen tulosten raportoinnin edelleen kehittämisessä niin teknisesti kuin visuaalisesti. Luvassa on sanapilviä, liikennevalomäärityksiä kysymysten keskiarvoissa, yritysten tulosten kehitysvertailtavuuden parantamista aiempiin tuloksiin. Tarkemmat tiedot uuden version aikataulusta ilmoitetaan myöhemmin keväällä LaatuVerkko -sivustolla.

Nyt LaatuVerkossa on siis mahdollistaa kerätä palautteita suoraan Facebookissa kyselysovelluksen kautta. Palautteita voidaan myös kerätä kyselylomakkeista tehtyjen QR-koodien avulla, joita luetaan/täytetään kännykällä vaikkapa Apple tai Nokia Storesta ladatun UpCode-sovelluksen avulla.

Muualta sosiaalisen median, kuten esim. TripAdvisorin, kautta saatuja tekstipalautteita voidaan siirtää LaatuVerkkoon tai hyödyntää suoraan esimerkiksi visuaalisessa muodossa sanapilvenä vaikkapa ilmaisen Wordle.netin kautta.

Kaiken tämän palautteiden keruun laajentamisen tavoitteena on tehdä Laatutonnia ja LaatuVerkkoa tutuksi myös kuluttajille. Tähän liittyen suunnitelmissa on tuoda esille LaatuVerkossa mukana olevia yrityksiä ja heidän hinta-laatutasoaan suoraan kuluttajille Laatutonni –verkkolehden kautta. Lisätietoa LaatuVerkon kehityksestä ja tulevista kertauskoulutuksista: LaatuVerkko



Nina Boman, KTM // kehityspäällikkö // Haaga-Perho



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti