Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 11. syyskuuta 2012

Elämysten metsästystä kautta aikojen


Jollekin elämys on hyvä kirja joka auttaa pakoon arjesta, toisen elämys on hiljainen ilta takkatulen ääressä punaviiniä maistellen ja kolmas vaatii elämyksen kokeakseen vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Elämystä ei siis voi laittaa pakettiin ja yhteen muottiin niin, että se kävisi kaikille samanlaisena kaikkina päivinä ja vuodenaikoina. Elämyksestä osa syntyy kokijan päässä ja sielläkin fiiliksiä ja olotiloja on päivästä riippuen useampia erilaisia. Tänään maistuu viini ja takkatulen lämpö, huomenna se ihan sama pää vaatii sukelluskurssin Thaimaassa.

Elämyksiä elämään on kaivattu halki vuosisatojen. Aikojen saatossa on heitetty ihmisiä leijonien syötäväksi ja katsomossa hurrattiin - elämykselle. Elämysten sarjaa jatkoivat gladiaattorit muun muassa Colosseumilla taistellen. Ihmiset ovat aina vaatineet leipää ja sirkushuveja ja ovat olleet niiden vuoksi valmiita luopumaan jopa poliittisista oikeuksistaan. Nykymaailmassahan politiikan tekeminen on ottanut osittain sirkuksen paikkaa kansan huvittajana. Arkadianmäelläkin on jos jonkinlaisia sirkushuveja sekä julkisuudessa että kulisseissa. Niihin harva vain pääsee osalliseksi.

Sirkukseen !!

Panem et Circenses – Leipää ja sirkushuveja

Sana sirkus tulee latinan kielestä ja tarkoittaa pyöreää esiintymisaluetta. Sirkuksen voidaan siis katsoa saaneen alkunsa jo antiikin Roomasta. Sirkus tuo elämyksen kaikkien ulottuville kiertämällä karavaaneineen paikkakunnalta toiselle ilta illan jälkeen. Perinteinen sirkus on saanut rinnalleen nykysirkuksen, josta mielestäni paras ja tunnetuinkin esimerkki on Ranskalainen Cirque du Soleil. Kun perinteinen sirkus luottaa edelleen elämyksen tuottamisessa akrobatiaan, magiaan ja pelleihin tuo uusi sirkus lavalle huikean huippuunsa hiotun tekniikan ja upeat visuaaliset elementit.

Haaga-Helian ja Haaga-Perhon yhteisprojekti Matkailu muuttaa maailmaa -seminaari menee tänä vuonna elämyksen ytimeen. Seminaari aiheena ovat Elämys ja Illuusio ja niitä keräännytään käsittelemään pyöreän esiintymisalueen ympärille elämystehtaaseen nimeltä Sirkus Finlandia. Sirkus Finlandia päättää kiertueensa tämän vuoden osalta Helsinkiin lokakuussa.

Seminaari on pyritty rakentamaan mahdollisimman elämykselliseksi. Seminaarin juontaa taikuri Joni Pakanen ja puhujina ovat muun muassa Duudsonit ja JormaUotinen. Elämyksiä käsitellään seminaarissa monesta eri näkökulmasta johtamisesta hinnoitteluun. Seminaari huipentuu ruokailun jälkeen Sirkus Finlandian näytökseen.

Elämys elämyksessä

Koe elämys elämyksessä ja ylläty positiivisesti. Ilmoittaudu mukaan matkailun vuotuiseen huippuseminaariin. Lue lisää seminaarista kotisivuiltamme Matkailu muuttaa maailmaa.fi ja tykkää tapahtumasta Facebookissa.
Nähdään 11.10.2012 sirkuksessa!

PS. Millainen sitten on sirkuksen ammattilaisen elämys? No tietysti se, että voi saunoa Helsingin keskustassa omassa kiertuesaunassa ja katsella ihmisten kiireistä vilinää saunan terassilta esityksen jälkeen rentoutuen. Silloin on pää tyhjä elämyksistä ja naamiot riisuttu.


Minna Huuhtanen markkinointipäällikkö, Haaga-Perho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti