Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kehitä keskustelulla!

Alkuvuosi on monessa organisaatiossa kehityskeskustelujen aikaa. Niin meilläkin.  Jokaisen 20 keskustelun jälkeen olen pohtinut aina kahta asiaa; tuntuuko keskustelun jälkeen hyvältä ja mitä sen avulla sitten saatiin kehitettyä?
Välittömän fiiliksen toki näkee naamasta – ei aina tosin – mutta voisihan sitä mitatakin. Tutkimuspäällikkömme kehitti tuossa talvella fiilismittarin FeelRes ja sitä aion kokeilla seuraavalla kierroksella.
Mutta ne pitkän aikavälin tulokset? Miten monessa organisaatiossa on oikeasti mietitty, mihin kehityskeskusteluilla pyritään ja mitä niillä tulee saavuttaa? 21 hengen organisaatiossa prosessiin kuluu kuitenkin yhteensä lähes kuukausi mies- ja naistyöaikaa. Keskustellaanko, koska niin tehdään hyvissä organisaatioissa vai koska on kiva saada edes kerran vuodessa jutella ihan rauhassa? Ja olisiko tuo jälkimmäinen ihan riittävä syy?
Olen joskus aikataulujen paineessa pyöritellyt ajatusta siirtymistä ryhmäkehityskeskusteluihin. Tiimiorganisaatiossa se olisi varsin luonteva tapa käydä läpi menneet ja tulevat, sopia mittareista ja tekemisistä. Mutta olen mustasukkainen. En halua luopua noista kahdenkeskisistä hetkistä omien ihmisteni kanssa. Niinpä päätinkin että keväisten henkilökohtaisten keskustelujen lisäksi käyn syksyllä keskustelut tiimien kanssa. Se osuu luontevasti seuraavan vuoden suunnittelun lomaan ja silloin voimme vielä yhdessä miettiä kunkin tiimin näkökulmaa yhteisiin tavoitteisiin.
Jokaisesta käymästäni keskustelusta on virinnyt uusia ideoita, olen saanut uusia näkökulmia ja kehittämiskohteita omaan toimintaani. Osa konkreettisia, jotka on jo pantu toimeksi ja osa henkimaailman juttuja, jotka vaativat näitä leppoisia sunnuntai-aamuja työstyäkseen eteenpäin.
Tulosten saavuttamiseksi on aina sovittava tavoitteet ja tehtävä toimintasuunnitelma, pelkkä keskustelu ei riitä. Ja tulosten saavuttamiseksi on kummankin osapuolen tosissaan sitouduttava tavoitteisiin ja tekemiseen.
Niinpä ennen seuraavaa keskustelukierrosta suosittelen vilkaisua osoitteeseen http://kehityskeskustelu.wikispaces.com/home. Myös Pekka Järvisen ”Menestyvän työyhteisön pelisäännöt” on oivaa luettavaa kun hakee keinoja ja uskon vahvistusta.

Kirjoittaja on Tiina Lähteenoja-Niemelä, Haaga-Perhon johtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti