Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 7. marraskuuta 2011

Ole Pro - unelmoi isosti!



Olin viime viikolla eräässä seminaarissa ja sain herätyksen. Valaistumisen aiheutti Aalto-yliopiston tutkija Jussi Ekqvist, joka puhui otsikolla Isot unelmat – pienet kokeilut ja jakoi meille kuulijoille reseptejä strategisten innovaatioiden tekoon. Ekqvist on mukana Aalto-yliopiston MIND-tutkimusryhmässä. (Myös www.facebook.com/mind.licence)


Onko paras idea paras?

Kun lähdetään tekemään uutta tuotetta, tuotetaan mahdollisimman paljon ideoita, valitaan niistä paras ja tehdään sille toteuttamis- ja kaupallistamis-suunnitelma. Eikö niin? Ideointi on hauskaa, valintakin vielä menettelee, mutta tuotteistaminen, hintalapun liimaaminen ja tuotteen myyminen on jo sitten kovaa työtä ja vie aikaa. Joskus niin paljon aikaa, että joku toinen ehtii ensin tai aika jättää ideasta. Mutta pääasia on se, että idea oli mahtava ja tuotteistaminen tehty huolella! Sääli ettei kukaan sitten tuotettamme ostanut…


Kokeile heti!

Mitä jos käännetään päälaelleen koko tapa toimia? Ei etsitäkään parasta ideaa vaan toteutetaan heti ensimmäinen, jonka voi toteuttaa. Ekqvistin mukaan pienet nopeat kokeilut ovat niitä parhaita, koska ne tuottavat yllättäviä jatkumoja ja sitä kautta tuloksia, joita ei osattu edes suunnitella. Hän myös väittää, että yleensä parhaat tulokset saadaan huonoimmista ideoista!
Tärkeintä on siis aktiivisuus ja nopeus. Asiaa auttaa myös sopiva annos hulluutta ja itsetunto, joka ei epäonnistumisista liikaa kärsi.

Unelmoi asiakkaan kanssa
Unelmat ovat luovuuden ruokaa ja asiakkaan kanssa unelmointi on sitä erityisesti. Tuotekehitystyötä on jo opittu tekemään yhdessä asiakkaan kanssa, mutta uskallammeko unelmoida yhdessä? Vai onko tuotekehitys vain laatikko organisaatiokaaviossa jossa unelmille ei ole paikkaa? Yhteiset unelmat kirjoittavat yhteisen tulevaisuuden, molemminpuolinen sitoutuminen vahvistaa tuotekehitysprosessin onnistumista ja ennustaa suhteelle pitkää ikää.

Sinisille merille
Ja viimeinen Ekqvistin kultajyvänen: pelataan vain sellaista peliä, jossa meidän ominaisuutemme ovat vahvuuksia. Sama ideahan on Kimin ja Mauborgnen Sinisen meren strategiassa.
Kun siis seuraavan kerran lähdemme etsimään strategisia innovaatioita, lähdetäänkin Siniselle merelle, kauas kilpailun verisistä karikoista ja valitaan ne reitit, joille aluksemme ominaisuudet sopivat.

Tiina Lähteenoja-Niemelä
johtaja
Haaga-Perho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti