Tieteen Kuvalehden mukaan Moni on yrittänyt laskea joulupukin nopeutta. Tulokset ovat vaihdelleet, mutta tässä on yksi tunnetuimmista arvioista:
Maailmassa on noin 378 miljoonaa joulua viettävää kristittyä lasta. Jos perheessä on keskimäärin 3,5 lasta ja heidän joukossaan vähintään yksi kiltti lapsi, joulupukin pitää siis ehtiä käydä 108 miljoonassa kodissa.
Joulupukin matkaa jouduttaa hieman Maan pyörimisliike, jonka ansiosta hänellä on käytettävissään 31 tuntia normaalin 24 tunnin pituisen vuorokauden sijasta. Silti hänen pitää vierailla joka sekunnin kuluessa noin tuhannessa kodissa. Jos laskelmassa oletetaan, että kodit ovat jakautuneet maapallolle tasaisesti, joulupukin pitää suoriutua 120,8 miljoonan kilometrin matkasta – ja vieläpä ilman kahvitaukoja.
No pöh! Tiedemiehet eivät selvästikään kuulleet Joulun Taiasta ja joulun Suurista Salaisuuksista! Ja se ratas jolla hidastetaan maan pyörimisliikettä pukkiparan jeesaamiseksi, sekinhän löytyy Rovaniemen Napapiiriltä, käykää vaikka katsomassa!
Elämme Joulua 2012 ja suomalainen kaikkien aikojen edelläkävijä on suositumpi kuin koskaan, aito oikea karvanuttumme on noteerattu viimeaikoina sekä Japanissa että USAssa mediajätti CNN:n tasolla.
Voimme siis olla ylpeitä ja onnellisia omasta kansallisaarteestamme! Näillä sanoilla ja tällä jouluisella trailerilla haluan toivottaa kaikille OlePron lukijoille levollista Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Palaamme taas uusin tarinoin tammikuussa
PS: jouluiseen tunnelmaan pääset myös lukemalla jouluisen boggaukseni siitä, miten maailman lasten vahvin tarina menestyy matkailutuotteena
Jouluiloa kaikille! Toivottaa Anne
Innovaatioiden, osaamisen ja jatkuvan uudistumisen avulla kohti edelläkävijyyttä. Ole Pro!
Sivun näyttöjä yhteensä
torstai 20. joulukuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Apua mihin tämä maailma on menossa??
Joskus edelläkävijyys
ja loppumaton kiivastahtinen pioneerityö hirvittää. Trendit, innovaatiot,
ennakointi, kokeilut, uudistukset,
inspiraatiot ja intuitiot….Eikö tämä vauhti ikinä lopu?
Jos olisin
älypuhelinfirman tuotekehitysjohtaja niin kylmä hiki kohoaisi otsalle - kohtahan kun ei edes tarvitse enää mitään
kännyköitä taskuista kaivella kun
sonnustaudutaan Google-laseihin!
Olen osallistunut
syksyn mittaan useisiin tulevaisuussessioihin ja seminaareihin ja käynyt
kuulemassa itseäni paljon viisaampia kauasnäkijöitä ja välillä tuntuu ettei se
kasari aika niin kauheata ollutkaan….muoti oli karmeaa muttei sitä kukaan
silloin tajunnut!
![]() |
| Kasarimuotia.... |
Jenkkamankka soitti
poppia ja lankapuhelimella soitettiin käyttämällä etusormea ja pyörittämällä
numeroita. Jos silloin olisi sanottu että odotas kun olet aikuinen niin sinua
neuvotaan että pakkasella kannattaa
ottaa nenä avuksi jotta saat puhelimesi kosketusnäytön reagoimaan niin miltähän
moinen neuvo olisi kuulostanut?
Puolen vuosisadan päästä.......
Eräässä
tulevaisuusseminaarissa epäilimme ryhmässämme että 50 vuoden päästä elämme
nomadi-yhteiskunnassa, eli ihmiskunta vaeltaa paikasta paikkaan ja asettuu aina
joksikin aikaa elämään alueelle x. Palvelut varataan ennakkoon paikanpäältä
StayBookersista joka olisi siis paikallisresurssipalvelu E-bookers tyyliin. Siitä vaan verkkokauppaan
kouluajat lapsille, 70 neliötä kalustettua majoitustilaa , ehkä pieni
kasvihuone ja osuus kuntosaliklubista. Maksu voitaisiin hoitaa vaikka palveluja
vaihtamalla. Sitten kun alkaa mesta kyllästyttää niin vähäiset kimpsut reppuun
ja eikun seuraavaan yhteisö-destinaatioon jota tarpeeksi moni olisi siellä StayBookersissa
peukuttanut.
Samaisessa sessiossa
epäilimme myös että nyt kovaa porua aiheuttavat 3D tulostimet
ovat arkipäivää. Jopa niin, että niitä yhdistellään ajoneuvoihin ja
tuotantokoneisiin kuten nyt vaikka puimureihin. Puimurithan seisovat
tyhjänpanttina koko vuoden satokautta lukuun ottamatta. Nehän voisivat tehostaa
toimintaansa joutoaikoinaan eli tulostaa joulun sesonkimarkkinoille vaikkapa 3D
himmeleitä kuivuneista oljista! Miettikää mikä buustaus matkamuistobisnekselle….
Kaikki irti hitaudesta
Kaiken tämän jälkeen
kuuntelin onnellisena viime viikolla Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivista, joka
kertoi kuinka yksinkertaiset ideat ovat ehkä näinä kovan vauhdin aikana niitä
parhaita – kuten nyt vaikka se Elä
Hättäile – kassa
Ja on niitä
maailmalla ravintoloitakin,
joissa saa alennusta kun jättää kännykkänsä ja muut tekniset härpäkkeet
eteiseen kun tulee syömään.
Tuli siinä vain
mieleen että kauanko menee, että vastatrendi tälle kaikelle jatkuvalle
kiivaalle muutokselle alkaa todella nostaa päätään? Silloin me Suomessa olemme
valmiita! Tervetuloa hiljaiseen, pimeään kaamokseen, jossa askel ja ajatus
hidastuu, ja koko kansa hiljenee joulunodotukseen – ehkä me täällä pohjolassa olemmekin slow-lifen edelläkävijöitä.
Olemmekohan osanneet
ottaa siitä kaiken irti?
kirjoittajana Anne Lukkarila, Haaga-Perho
torstai 18. lokakuuta 2012
Rakenna tai romuta brändisi sähköpostiviesteillä
Oletko
koskaan laskenut, montako viestiä vuodessa organisaatiostasi lähtee maailmalle
vuodessa?
Minäpä
laskin; olen tänään lähettänyt 20 viestiä 4 tunnin sisällä. Se on vähän,
hiljaisen päivän saldo. 22 hengen organisaatiostamme lähtee siis vähintään
100.000 sähköpostiviestiä vuodessa. Ei ole lainkaan samantekevää millaisia ne
ovat!
Keskittymällä
siihen, mitä kirjoitat ja tiedostamalla vaanivat vaarat voit kirjoittaa
jokaisen viestisi niin, että vastaanottaja ymmärtää sen tarkoittamallasi
tavalla ja se mielikuva, jonka yrityksestäsi haluat antaa, myös menee perille. Tiedostavan
ja muuta brändiviestintää tukevan kirjoittamisen kulmakivet viestintäkouluttaja
Sanna Wikströmiä lainaten:
KUNNIOITA KIRJOITTAMISTA varaamalla
sille aikaa ja ajatuksesi. Mikään ei ole tärkeämpää kuin keskittyä viestin
kirjoittamiseen ja vastaanottajan kohtaamiseen.
VÄLTÄ KIELTEISYYTTÄ ja LOIHDI
MYÖNTEISYYTTÄ. Kielteiset tunteet ovat sinussa, ei ympäristössä ja sinä – vain
sinä - voit pyyhkiä ne pois. Aloita ja lopeta viestisi positiivisilla sanoilla.
Näin saat viritettyä vastaanottajan positiiviseen vireeseen ihan riippumatta
siitä, mitä asiasi koskee. Niin kielteiset kuin myönteisetkin tunteet
heijastuvat suoraan paitsi vastaanottajaan myös itseesi. Kielteisyys syö omaa
energiaasi.
RIISU NAAMIOSI ja kirjoita kaikille
yhtä sydämellisesti kuin kirjoittaisit ystävillesi. Kirjoita asioista niin kuin
istuisit heidän vieressään ja näkisit heidän maailmaansa
OLE INHIMILLINEN, kirjoita ihmiselle
ja anna itsestäsi jotain, joka voi avata yhteisen kokemusmaailman.
NÄYTÄ PERSOONASI miettimällä miten
voit näyttää parhaat puolesi kirjoittamalla. Kuinka voit antaa vastaanottajalle
sellaisen kuvan itsestäsi kuin haluat? Käytä kirjoittaessasi samoja sanoja
millä puhuisit, älä vaihda kapulakieleen.
OLE KIINNOSTUNUT vastaanottajasta
ihmisenä, ei vain mahdollisena asiakkaana, yhteistyökumppanina, organisaation
edustajana. Arvosta vastaanottajaa ja
osoita se. Etsi johtolankoja, joista
saat tietoa vastaanottajan persoonasta, kiinnostuksen kohteista tai
tuntemuksista. Ole kiinnostunut niistä, nosta ne osaksi viestiä
Umpikujat ja ongelmat ovat
MAHDOLLISUUKSIA VALEASUSSA. Ole ratkaisukeskeinen, jos kieltäydyt jostain niin
etsi ja ehdota jotain tilalle. Älä koskaan jätä vastaanottajaa tyhjän päälle.
ASENNEKYSYMYS! motivaatio ongelman ratkaisuun kasvaa, kun ongelma käännetään mahdollisuudeksi. Mahdollisuuksien näkeminen synnyttää uusia ajatuksia asiasta
RIKO KAAVOJA, ÄLÄ SÄÄNTÖJÄ jos haluat
erottautua. Mieti, miten organisaatiosi arvot kehystävät viestejäsi.
OLE INNOSTUNUT mutta KÄRSIVÄLLINEN
Kirjoittaminen
on hidasta kommunikaatiota, jossa voit ylenmääräisellä muotoilulla vahingossa
viilata tunteen ja spontaaniuden pois. Jos olet innoissasi, kerro se! Innosta
ja kannusta vastaanottajaa. Äläkä masennu vaikka vastaanottajat
eivät heti lähde leikkiin mukaan, sillä muutos vie aikansa.
Kirjoittamalla henkilökohtaisesti
muotoiltuja viestejä, keskittymällä siihen mitä sanot, huomioimalla
positiivisesti vastaanottaja ja keskittymällä haluamasi fiiliksen luomiseen
erottaudut niistä tuhansista sähköpostin kirjoittajista, jotka vastaanottajaasi
lähestyvät.
Valjasta kaikki kirjoittamasi viestit
tukemaan haluttua yritysmielikuvaa sen sijaan, että viestisi pahimmassa
tapauksessa veisi pohjan tuhansilla euroilla suunnitellulta ja lanseeratulta
brändiltä!
Mielenkiintoisia
ihmisiä, sivustoja ja kirjoja asiaan liittyen:
Sanna Wikström vetää Tiedostava
kirjoittaminen
-valmennuksia, luennoi hitaamman elämän merkityksestä ja kirjoittaa vapaana
toimittajana sekä kolumnistina. Sanna on myös Hidasta elämää –sivuston toinen
perustaja ja ylläpitäjä.
Tiedostava
Kirjoittaminen / facebookissa
Tom
Lundberg: Puhu, vaikuta, menesty
Jim
Solatie ja Mika Mäkeläinen: Ideasta
innovaatioksi
Kirjoittaja on Haaga-Perhon johtaja Tiina Lähteenoja-Niemelä
tiistai 11. syyskuuta 2012
Elämysten metsästystä kautta aikojen
Jollekin elämys on hyvä kirja joka auttaa pakoon arjesta,
toisen elämys on hiljainen ilta takkatulen ääressä punaviiniä maistellen ja
kolmas vaatii elämyksen kokeakseen vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Elämystä ei siis voi laittaa pakettiin ja yhteen muottiin
niin, että se kävisi kaikille samanlaisena kaikkina päivinä ja vuodenaikoina.
Elämyksestä osa syntyy kokijan päässä ja sielläkin fiiliksiä ja olotiloja on
päivästä riippuen useampia erilaisia. Tänään maistuu viini ja takkatulen lämpö,
huomenna se ihan sama pää vaatii sukelluskurssin Thaimaassa.
Elämyksiä elämään on kaivattu halki vuosisatojen. Aikojen
saatossa on heitetty ihmisiä leijonien syötäväksi ja katsomossa hurrattiin - elämykselle.
Elämysten sarjaa jatkoivat gladiaattorit muun muassa Colosseumilla taistellen.
Ihmiset ovat aina vaatineet leipää ja sirkushuveja ja ovat olleet niiden vuoksi
valmiita luopumaan jopa poliittisista oikeuksistaan. Nykymaailmassahan
politiikan tekeminen on ottanut osittain sirkuksen paikkaa kansan huvittajana.
Arkadianmäelläkin on jos jonkinlaisia sirkushuveja sekä julkisuudessa että
kulisseissa. Niihin harva vain pääsee osalliseksi.
![]() |
| Sirkukseen !! |
Panem et Circenses – Leipää ja sirkushuveja
Sana sirkus tulee latinan kielestä ja tarkoittaa pyöreää
esiintymisaluetta. Sirkuksen voidaan siis katsoa saaneen alkunsa jo antiikin
Roomasta. Sirkus tuo elämyksen kaikkien ulottuville kiertämällä karavaaneineen
paikkakunnalta toiselle ilta illan jälkeen. Perinteinen sirkus on saanut
rinnalleen nykysirkuksen, josta mielestäni paras ja tunnetuinkin esimerkki on
Ranskalainen Cirque du Soleil.
Kun perinteinen sirkus luottaa edelleen elämyksen tuottamisessa akrobatiaan,
magiaan ja pelleihin tuo uusi sirkus lavalle huikean huippuunsa hiotun
tekniikan ja upeat visuaaliset elementit.
Haaga-Helian ja Haaga-Perhon yhteisprojekti Matkailu muuttaa maailmaa -seminaari menee
tänä vuonna elämyksen ytimeen. Seminaari aiheena ovat Elämys ja Illuusio ja
niitä keräännytään käsittelemään pyöreän esiintymisalueen ympärille
elämystehtaaseen nimeltä Sirkus Finlandia. Sirkus Finlandia päättää
kiertueensa tämän vuoden osalta Helsinkiin lokakuussa.
Seminaari on pyritty rakentamaan mahdollisimman
elämykselliseksi. Seminaarin juontaa taikuri Joni Pakanen ja puhujina ovat muun
muassa Duudsonit
ja JormaUotinen. Elämyksiä käsitellään seminaarissa monesta eri näkökulmasta
johtamisesta hinnoitteluun. Seminaari huipentuu ruokailun jälkeen Sirkus
Finlandian näytökseen.
Elämys elämyksessä
Koe elämys elämyksessä ja ylläty positiivisesti. Ilmoittaudu
mukaan matkailun vuotuiseen huippuseminaariin. Lue lisää seminaarista
kotisivuiltamme Matkailu muuttaa maailmaa.fi ja tykkää tapahtumasta Facebookissa.
Nähdään 11.10.2012 sirkuksessa!
PS. Millainen sitten on sirkuksen ammattilaisen elämys? No
tietysti se, että voi saunoa Helsingin keskustassa omassa kiertuesaunassa ja
katsella ihmisten kiireistä vilinää saunan terassilta esityksen jälkeen
rentoutuen. Silloin on pää tyhjä elämyksistä ja naamiot riisuttu.
Minna Huuhtanen markkinointipäällikkö, Haaga-Perho
tiistai 28. elokuuta 2012
Haaga-Perho Partners – mitä uutta edelläkävijöiltä ja maailmalla?
Haaga-Perhon kokoaman edelläkävijyysverkoston missiona on edistää ja levittää edelläkävijyyttä Suomessa avoimesti. Partnerit kokoontuivat Mänttään toiseen tapaamiseensa 23.-24.8.2012 teemalla ”Edelläkävijyyttä verkossa”. Teeman aiheita workshopattiin tuotteistamisen ja tutkimuksen näkökulmista. Partner-verkoston jäsenet pääsivät tutustumaan myös Mäntän kulttuurihelmiin. Gustav- ja Gösta – museot yllättivät ensikertalaiset huikealla tasollaan ja Rapukartanon ympärivuotinen rapufarmi yllätti eksklusiivisuudellaan. Mikäli et ole vielä käynyt vielä Mäntässä – nyt on sen aika! Paperitehtaiden varjossa on syntynyt elämyksiä, jota varmasti suosittelet muillekin.
Mitä uutta maailmalta sitten kuuluu? Haaga-Helian tulevaisuusguru VA Heikkinen kertoi, että henkilöstöstrategia on ihan hyvä mutta henkilöstön ruokastrategia on nyt se mistä maailmalla puhutaan. Yritysten kilpailueduksi parhaan henkilökunnan saamiseksi on nyt nostettu suuressa maailmassa ilmainen henkilöstöruokailu – enää ei puhuta IT –alalta tutuista limuista ja energiapatukoista. Myös huomisen tilat ja toimintamallit puhuttavat. Vuoden loppupuolella julkaistaan Huomisen lentokenttä-raportti ja Hotelli Haagastakin löytyy jo Huomisen kokoustila – tervetuloa tutustumaan!
Taidetta ja elämyksiä kansainvälisellä tasolla
Partner-verkoston tapaamisen isäntänä toiminut Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on nostamassa Suomalaisen taiteen fasiliteetteja uudelle kansainväliselle tasolle, kun taidemuseon laajennus alkaa tämän vuoden puolella. Uusi hulppea taidemuseo valmistuu kesälle 2014. Rakennukseen tulee mm. Suomen ensimmäinen ja ainoa vajaahappitila taideteosten säilytystä varten. Uusi näyttely on myös työn alla ja pioneerin tyyliin luvataan rakentaa ja toteuttaa näyttely joka rikkoo jälleen kerran perinteisiä ajattelumalleja siitä, miten museokäynti toimii.
Lapin elämystuotanto on satsannut sitkeästi pioneerihengessä elokuvamatkailuun ja tulokset näkyvät. Lapin Elokuvakomission toiminta on laajentunut Suomen Elokuvakomission toiminnaksi. Kotimaisia ja kansainvälisiä kuvausryhmiä näkyy matkailualueilla ja –yrityksissä enemmän kuin ennen. Tuotantoryhmät ovat oma kohderyhmänsä matkailussa, omine tarpeineen ja vaatimuksineen. Tämän osaamisen kehittämistä tuetaan Film Friendly- koulutuksilla, joiden avulla nostetaan matkailuyrityksen valmiuksia palvella tuotantoyhtiöitä.
Mitä uutta Lapissa?
Levi kehittää väsymättä uusia tapahtumia alueelle. TEKES -hankkeiden turvin ja myös täysin yrittäjien omin voimin on alueelle syntynyt paljon uutta palvelutarjontaa vuosien varrella. Satsauksia palvelutarjontaan on tehty erityisesti ajanjaksolle, jolloin Lapissa ei ole lunta. Uusimpana mainittakoon syyskuun alussa järjestettävä Future Cup RalliSprint, joka tuo ralliautot Levin keskustaan katuradalle. Levillä Hullu Poro on ottanut harppauksia sosiaalisen median haltuunotossa ja verkkokaupassa. Ja – back to the basics – samaan aikaan yritys satsaa lähiruoka- ja luonnonyrttikoulutuksiin sekä luonnon villan hyödyntämiseen tuotteissa. Ekologisuus on Hullu Poron strateginen valinta, joten käytössä on jo 8 kpl aurinkokerääjiä, joilla saadaan korvattua öljylämmitystä. Vuoden sisällä tavoitteena on hankkia 40 keräjää lisää. Kapasiteetin kasvua on niinikään taas luvassa kun 40 huoneiston hostel otetaan käyttöön vielä tämän vuoden puolella.
Lapin Safareiden toiminta laajeni kesäkuussa, kun yritys osti Metsähallituksen Eräsetti Wild North:in sekä Luoston Luontosafarit. Edelläkävijyyttä ei silti ole yrityskauppojen tuoksinnassa unohdettu, ja menossa onkin kehittämishankkeita kuten matkailun turvallisuuden kansainvälinen ulottuvuus ja kv-normiston kehittäminen.
Pro-tuotteita lapsiperhekohderyhmälle – elämystilat ja luovat ratkaisut nousussa
Elämystilat ja luovat ratkaisut sisätiloissa ovat kovassa nousussa kun lapsista puhutaan. Tämä on tarkoittanut kovaa tuotteistusbuumia Partnereille, jotka erikoistuvat lapsikohderyhmään. Kids Factory tekee tilaprojekteja ja levittää uutta konseptiaan Leikkitilatalkkaria. Talkkari pitää huolta leikkitilojen kunnosta ja hygienisyydestä lapsiasiakkaiden parhaaksi. Elämystilaratkaisuihin erikoistunut Fantasiarakenne teki viime kesänä maailman ensimmäisen Angry Birds puiston Särkänniemeen, eikä suosio osoita laantumisen merkkejä. Joulukuussa saadaan uusia atraktioita Vuokattiin avattavaan sisähalliin, jonne rakentuu toistaiseksi maailman suurin Angry Birds –land. Lapsia on muistettu myös Pohjoismaiden upeimman elämyskylpylän Flamingo Spa:n toimesta, joka avasi Naurusaari – elämyssisäpuiston Vantaan Flamingoon. Myös JukuPark avasi uuden vesipuiston Turkuun.
Uusia innovaatioita ja asiakkaan näköistä palvelua
Europcar on Saksassa pilotoinut Berliinin keskustassa mobiililla buukattavaa autonvuokrauspalvelua, Car2Go. Berliinin keskustaan on sijoitettu 1000 autoa, joita voi vuokrata taksaan alkaen 29 senttiä per minuutti. Sähköisen tunnistautumisprosessin avulla autoon päästään sisään ja auto voidaan käynnistää tunnistuskortilla, jolloin prosessissa ei tarvita henkilökuntaa. Suomessa Europcar on tehnyt omaa palvelumuotoiluaan, asiakkaan bisneskäyttöön tilaamat autot voidaan tuunata näyttämään asiakkaan omilta, vaikka kyseessä onkin vuokra-auto – kätevää ja kustannustehokasta logistiikkaa ja markkinointiviestintää tilaajalle!
Uusia innovaatioita haetaan taas Laatukeskuksen toimesta, kun Vuoden laatuinnovaatiokilpailun hakuaika lähestyy loppuaan - vielä ehdit mukaan kun jätät hakemuksesi 14.9.2012 mennessä! Innovaatiokilpailu on noteerattu myös muissa Euroopan maissa – tässäkin innovaatiobuustauksessa Suomi on siis edelläkävijä.
Partnereiden teemana Suomen maakuvan matkailuaspekti ja yritysbrändäys
Partnerit kokoontuvat seuraavan kerran helmikuussa 2013 pohtimaan miten buustata Suomen maakuvan jalkauttamista ja kuinka yritysbrändiä hallitaan edelläkävijyysyrityksissä. Lentoliikennestrategia on myös agendalla, teeman asiantuntija löytyy Partner-verkostossa mukana olevasta Airtouch Oy:stä. Partnerit toimivat myös tehokkaana referenssiryhmänä valituille asioille – onko sinulla teemaa jonka haluat Partnereiden käsittelyyn? Vai haluatko ilmiantaa edelläkävijän tai tulla itse mukaan verkoston toimintaan? Ota yhteyttä!
Näistä asioista minä puhun ja sinä kommentoit
Näin kirjoittaa Iltalehden uudessa blogissaan Ilkka Kauppinen. Kauppinen työskentelee Sähköinen Liiketoiminta Suomessa verkkoliiketoiminnan asiantuntijana. Hän on myös aktiivinen ja kiinnostava bloggari. Lue mistä Ilkka puhuu, ole pro - ja kommentoi!
Anne Lukkarila kehitysjohtaja, Haaga-Perho
Haaga-Perho Partners

maanantai 11. kesäkuuta 2012
PIKAKATTAUS RUOKATRENDEISTÄ
Kirjoittaessani tätä kattauksen ainoana ongelmana oli
runsaudenpula : ruokatrendejä on tällä hetkellä aivan hirvittävä määrä - eikä
ihme, sillä onhan ruoka ja ruoanlaitto tällä hetkellä todella in. Kuluttajien
tiedonhalu ja –määrä ruoasta ja sen alkuperästä vilpittömän ihailtavaa.
Onneksi! Tässä poimintana muutama trendi ja vinkki kesän grillauskautta
odotellessa.
Korea ja
slaavilaisuus
Aasialainen keittiö on jo pidemmän aikaa ollut tapetilla.
Nyt kuitenkin monet uskovat, että korealainen keittiö omine erityispiirteineen
on tuleva trendi. Varsinkin hapatetut vihannekset ja kansallisruoka Kimchi
ovat lumonneet monet kuluttajat. Suomessa uskotaan, että slaavilainen ruoka on seuraava trendi. Piirakoita, sieni- ja
kalaruokia, keittoja, mätejä, haudutettuja pataruokia jne valmistettuina tämän
päivän tyyliin, nousevat herkkusuiden huulille. Tämän suuntauksen puolesta
puhuu mm. Chez Dominiquen omistaja
Hans Välimäki. Yksi hyvä esimerkki tästä trendistä löytyy Helsingin Kalliosta: ravintola Pelmenit, joka on
yllättänyt suosiollaan niin kuluttajat kuin kriitikotkin.
Food trucks
Food truckit, eli myyntipaikkaa vaihtavat
takeaway -autot ovat
villinneet jo parin vuoden ajan Pohjois-Amerikan suurkaupungeissa. Toiminta-ajatus
perustuu siihen, että rekat tarjoavat tuoretta paikan päällä valmistettua
ruokaa ja valitsevat myyntipaikkansa sen mukaan, missä sattuu olemaan vapaata
parkkipaikkaa. Tämä johtaa siihen, että saatavuus on vaikeaa: koskaan et tiedä,
missä rekka liikkuu. Yritykset viestivät
reiteistään sosiaalisen median kautta ja ihmiset voivat seurata netistä
rekkojen liikkeitä. Rekat ovat myös elävöittäneet lähiöitä. Kun tiedetään,
että rekka herkkuineen on tulossa, kokoontuvat asukkaat odottamaan sen tuloa ja
odotellessa syntyy puitteet spontaanille vuorovaikutukselle. Suomeenkin tämä
trendi on jo rantautunut ainakin Etelä-Pohjanmaalle Ilmajoen Makkaramestareiden näyttäessä tietä.
Bring your own –ravintolat
Maailmalla ovat yleistyneet ravintolat,
joihin asiakkaat voivat tuoda itse
haluamansa viinin tai muun juoman (Bring
Your Own Bottle) . Vierailin
joitakin vuosia sitten Lontoossa kyseisellä periaatteella toimivassa ravintolassa ja täytyy myöntää,
että kokemus oli hauska. Uusinta uutta ovat kuitenkin baarit, joihin
asiakkaat tuovat omat ruokansa. Hieno idea. Ravintolan ei tarvitse
investoida kalliiseen keittiöön vaan voi keskittyä asiakkaan juomakestitykseen.
Näinhän sen pitäisi olla. Win Win –periaatteella! Tämä BYOF-trendi on jo kuumaa kamaa New Yorkissa.
Torakoita ja muita ötököitä lautasella
Länsimaissa, toisin kuin Aasiassa näitä
eksoottisia ja vieroksuttujakin raaka-aineita ei vielä juurikaan käytetä. Hyönteiset
ovat maailmassa laajimmalle alueelle levinneitä eläimiä. Kuitenkin ennustetaan,
että juuri hyönteisistä valmistetut
ateriat ovat yksi tuleva ruokatrendi.(esim. Epicurious.com-sivuston ruokatrendit 2010-luvulle). Mikäli
maapalloamme kohtaisi globaali ruokapula, tarjoavat hyönteisateriat edullisen
proteiinilähtöisen ruoan ihmiskunnalle. Ja kaiken kukkuraksi, onhan niissä
meille länsimaalaisille se ihana uutuuden viehätys!
Gourmet-roskaruoka
Gourmet-roskaruoka tuli pinnalle joitakin
vuosia sitten. Tyyli heijastelee tapaa
valmistaa roskaruokaa kevyemmin, leikitellen ja luoden jotain uutta.
Maailmalla huippukokit innostuivat keksimään mitä erilaisempia tapoja valmistaa
gourmet-hampurilaisia. Nyt trendi on levinnyt mm. suklaan valmistajiin, jotka
ovat keksineet lisätä täyteläiseen maitosuklaaseen perunalastumuruja. Mitähän seuraavaksi?
Tulevaisuus
ja trendit työssäni
Haaga-Perhon Horeca-tiimissä
mietimme jatkuvasti tulevaisuutta ja sitä, miten sen muutokset vaikuttavat
työhömme ja miten voisimme entistä paremmin vastata asiakkaittemme
koulutustarpeisiin. Olemme huomanneet, että ideointiin ja luovuuteen ei pidä
”pakottaa”. Se ei ole kaikille luontainen ominaisuus ja useimmiten parhaat
ideat syntyvät spontaanisti. Pitää
myös muistaa, että usein kaikkein hulluimmista ideoista syntyvät parhaat
tuotteet ja tulokset.
Kun kuulet uuden ideaehdotuksen, ethän torppaa sitä, vaan
muista kysyä: ”mitä sitten?”.
PS : grillauskauden
lähestyessä bongaa kuumimmat grillausvinkit epicouroksen
sivuilta Marinades, Rubs, and Sauces: Recipes and Tips
Inspiraatiota kesän kauttauksiin voit hakea
myös Kokkikoulun blogistamme
Kirjoittaja on Juha
Turtiainen, keittiömestari, Haaga-Perho
tiistai 29. toukokuuta 2012
TYÖN IMU JA TEKEMISEN MEININKI
Haaga-Perhossa on kevään kuluessa pohdittu
yhteistyökumppanien kanssa motivaatioon, työniloon ja työn mielekkyyteen
liittyviä asioita. Tutkittu tosiasiahan on, että hyvinvoiva, innostunut ja
motivoitunut työyhteisö vaikuttaa merkittävästi myös tuottavuuteen ja
tuloksellisuuteen.
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija, Jari Hakanen, on pureutunut tähän ajankohtaiseen teemaan tuoreessa kirjassaan Työn imu (Työterveyslaitos, 2011). Viitekehyksenä
on positiivinen työn psykologia, jossa huomio kiinnitetään ihmisten ja
työpaikkojen vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin sen sijaan, että keskitytään
ongelmiin ja puutteisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita epäkohtien sivuuttamista,
vaan sitä että vahvistamalla työyhteisön voimavaroja, myös epäkohtia on helpompi
lähestyä ratkaisukeskeisesti ilman syyllisten etsimistä ja takertumista
menneeseen.
Työn imu on
työhyvinvoinnin tila
Työn imun käsitteellä Hakanen tarkoittaa työn psykologisia
tarpeita tyydyttävää työhyvinvoinnin tilaa, jonka ominaispiirteitä ovat uppoutuminen, tarmokkuus ja omistautuminen.
Lähes kaikki kokevat työn imua työssään ainakin ajoittain, mutta se ei tarkoita
sitä että työssä olisi aina pelkästään kivaa. Jokainen voi myös itse vaikuttaa
omaan työhönsä ja työhyvinvointiin lisäämällä työn imua tuottavia elementtejä –
aina ei tarvitse miettiä työpaikan tai työtehtävän vaihtamista.
Erilaisuutta ja
uskallusta
Kaikilla työntekijöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa oman
työnsä sisältöön, ja ennen kaikkea tapaan tehdä töitä. Osaammeko – ja uskallammeko – kuitenkaan riittävän usein
kyseenalaistaa toimintatapojamme, astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja rikastaa
työtämme työn imua tuottavilla elementeillä, samaan tai jopa parempaankin
lopputulokseen päästäksemme? Vai teemmekö kuten aina on tehty tai kuten
muutkin tekevät.
Työn imun tekijöitä pohtiessamme mietimme myös ihmisten erilaisuutta yhtenä motivointiin
vaikuttavista seikoista – yksi innostuu uusista ideoista, toinen nauttii
vuorovaikutuksesta ja kolmas saa tyydytystä syvällisestä perehtymisestä
asioihin. Osaammeko kuitenkaan hyödyntää tätä erilaisuutta ja toisaalta
muistammeko sitä edes aina huomioida työkiireiden keskellä?
Testaa työn imun
tilasi!
Entä mikä sinua innostaa ja motivoi? Mikä saa sinut
uppoutumaan työhösi ja mikä tuo tarmokasta oloa päivääsi? Testaa oma työn imun tilasi osoitteessa www.ttl.fi/tyonimu.
Heidi Malin, koulutuspäällikkö, Haaga-Perho
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)